TV-mainokset

TV-mainokset – kun haluat herättää pysyviä mielikuvia

Suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä. Vaikka suoratoistopalvelut ovat muuttaneet television muotoa, pitää perinteinen media edelleen pintansa, tavoittaen samalla kertaa suuret yleisömassat.

Miksi valita televisiomainos?

Televisio on tunnemedia, ja TV-mainonta on tehokas keino tavoittaa yleisö etenkin silloin, kun siihen panostaa pitkäjänteisesti. Yhdellä mainosspotilla ei välttämättä tuloksia vielä nähdä, mutta systemaattinen ja oikein sijoiteltu mainonta televisiossa toimii niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.
Hoidamme TV-mainostuotannoissa koko tuotantoprosessin alusta loppuun sekä toimimme tarvittaessa hyvässä yhteistyössä osana mainostoimiston ideoimaa videotuotantoa. Televisioon tuotettua mainosta voi hyvin käyttää mainonnan tukena myös sosiaalisessa mediassa tai kotisivuilla.
Mainostuotannon alussa on tärkeää määrittää sen tavoite, joka voi olla esimerkiksi yrityksen tunnettuuden lisääminen yleisesti tai tietyn tuotteen tai kampanjan esiin nostaminen. Samoin määritämme tuotannon alussa kohderyhmät ja yrityksen tarinankerronnan tyylin, mikä vaikuttaa vahvasti myös visuaalisiin valintoihin.

Millainen on hyvä TV-mainos?

Hyvä TV-mainos kertoo kiteytetysti yrityksestä tai sen tuotteesta, mutta herättää ennen kaikkea
katsojan mieleen jäävän tunteen. Hyvä mainos jättää katsojalle mielikuvia, joilla vaikutetaan
positiivisesti tuleviin ostopäätöksiin.

Haluatko valjastaa käyttöösi TV-mainonnan hyödyt?

Mainostuotannon palvelut

Videomainos nettiin tai sosiaaliseen mediaan

Ulkomainontavideo

Green screen Videotuotannot

Yritysvideot

Markkinointivideot

Opetusvideot

Ilmakuvaukset

Play Video

Tutustu tuotantoihimme

Vuosien varrella olemme toteuttaneet tuhansia tuotantoja, tuhansia tunteja live- lähetyksiä ja palvelleet satoja asiakkaita. Tutustu referensseihin ja highight reeleihimme Vimeosta!

Varaa suunnittelupalaveri

Riittää, että olet tunnistanut tarpeen mainostuotannolle – me autamme lopussa. Varaa kalenteristamme aika ilmaiselle suunnittelupalaverille, ja autamme sinua valitsemaan oikeat mediat ja suunnitelman tuotannollesi.

"*" indicates required fields

DD dot MM dot YYYY
Toivottu päivämäärä*
:
Vahvistamme toivomasi ajankohdan sähköpostitse tai puhelimitse mahdollisimman pian.